Kroisoksen kujanjuoksu

EU-kansalaisten alitajuntaan on koko euro-kriisin ajan pyritty iskostamaan mielikuvaa Kreikasta Kroisoksena. Muinaisen taruston mukaan Kroisos oli tunnettu valtavista rikkauksistaan. Tähän mielikuvaan on muistettu aina myös lisätä se, että kreikkalaiset ovat hankkineet nämä valtavat rikkautensa huijaamalla meitä muita EU-kansalaisia.

Siksi on aivan oikein, että kreikkalaiset pannaan nyt maksamaan tekosistaan, laskemaan elintasoaan kunnes ryöstetyt rikkaudet on palautettu alkuperäisille omistajilleen, meille. Toinen vaihtoehto on nostaa Kroisos hautaroviolle yllä olevan kuvan tapaan. Tämä vaihtoehto pitää nykypäivän mytologian mukaan sisällään sen, että Kreikka potkaistaan ulos eurosta ja jätetään alttiiksi maailmanmarkkinoiden myllerrykselle arvottomine drakmoineen.

Asiat eivät kuitenkaan ole aina sitä, miltä ne näyttävät, vaan ovat usein sitä, miltä niiden halutaan näyttävän. Siksi kannattaa ottaa selvää mielikuvien taustalla olevista tosiasioita. Nykymaailmassa tämä tehtävä on kuitenkin ulkoistettu medialle sillä valitettavalla seurauksella, että mielikuvat pikemminkin vain vahvistuvat ja tosiasiat kaikkoavat entistä etäämmälle.

Kreikan säästöpaketti

Kreikan parlamentissa koettiin eilen, 12.2.2012, dramaattisia tunnelmia, kun maan hallitus ajoi EU:n pakottamana läpi säästöpaketin, jolla 150 000 julkisen sektorin työntekijää vapautetaan tehtävistään (heitä ei irtisanota, vaan heiltä viedään pois ”vain” työt ja 40 % palkasta). Myös muiden julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja leikataan ja eläke-etuja huononnetaan.

Säästöpaketti pitää sisällään muidenkin palkkojen alennuksia, myös minimipalkkojen. Muun maussa nuorten, ensi kertaa työnmarkkinoille tulevien työntekijöiden minimipalkkoja 30 prosentilla. Leikkauksen jälkeen työmarkkinoille tulevan nuoren minimipalkka on 525 euroa kuussa.

Jokainen kansantalouden perusteita tunteva ymmärtää, että irtisanomiset, ostovoiman alentamiset palkkoja laskemalla ja muut kansalaisten kurjuutta lisäävät temput eivät Kreikan taloustilannetta helpota, vaan päinvastoin lisäävät ahdinkoa. Kun viidennes julkisen sektorin työvoimasta saatetaan joutilaaksi siten, että heidän ostovoimansa verojen jälkeen on vajaa kolmannes aikaisemmasta, ei tämä pahemmin kannusta kuluttamaan. Ja koska pakettiin kuuluu, että nuo 150 000 henkilöä tullaan myöhemmin erottamaan kokonaan, on selvää, että haluja kulutuksen kasvattamiseen ei ole, eikä varaakaan.

Nuorille tietenkin mahdollisuus päästä työhön, jos sitä ylipäänsä löytyy maassa, jonka nuorisosta kohta jo puolet on työttömänä, on tietenkin parempi vaihtoehto kuin työvoiman ulkopuolella oleminen. Mutta työuran aloittaminen palkalla, joka ei riitä elämiseen, on ihmisarvoa alentavaa ja voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa samoja syrjäytymis- ja muita ongelmia kuin pitkäaikaistyöttömyys.

Nuorison kulutusmahdollisuudet eivät ainakaan tuolla viidensadan euron kuukausitulolla ole kummoiset. Ja juuri kotimaisen kulutuksen kasvua Kreikka tarvitsee; jos ihmisten ostovoima alenee mitättömäksi, seuraa tästä Kreikan taloudelle elintärkeän pienen yritystoiminnan surkastuminen, kauppiaiden, parturien ym. pienyrittäjien konkursseja, heitä luotottaneiden pankkien luottotappioiden kasvua jne. Kurjuuden kierre voimistuu tilanteessa, jossa maan pitäisi kuroa umpeen ulkomaista velkaansa. Ja näin Kreikassa on jo tapahtunut.

Kaiveltaisiinko vaihteeksi faktoja?

Olisiko Kreikalla ollut mahdollisuuksia suorittaa budjettinsa tasapainottamista toisella tavalla, jos EU olisi sen sallinut? Miten totta itse asiassa on emu-päättäjien median suosiollisella avustuksella luoma myytti Kreikan pöhöttyneestä julkisesta sektorista?

Tällaisia myyttejä ja huhuja levittelee iltapäivälehtien ohella myös taloudellista asiantuntemustaan markkinoiva Talouselämä-lehti, jossa esimerkiksi viime vuoden lokakuun 18. päivä julkaistiin luettelo Kreikan julkisen valtion tilasta otsikolla ”28 000 euron verhot ja muita tarinoita Kreikan byrokratiasta.”

Populististen huhujen levittämisen sijaan Talouselämä olisi voinut ottaa käteensä OECD:n tai Eurostatin tilastot. Näiden virallisten tilastojen mukaan Kreikan julkisella sektorilla työskentelee reilut 700 000 työntekijää eli noin 12 % maan työvoimasta. Samaan lukuun päädytään myös toista tietä: EU:n virallisista tilastoista nähdään, että Kreikan julkisen sektorin työntekijöiden palkkasumma on 12,1 % maan BKT:sta.

Luvussa voi olla jonkin verran tilastovääristymää, mutta joka tapauksessa voidaan perustellusti kysyä, onko julkinen sektori pöhöttynyt, jos siellä työskentelee 12 prosenttia maan työvoimasta. Vertaamalla lukua Suomeen tai muihin pohjoismaihin havaitaan, että meillä osuus on paljon korkeampi. Suomen julkisella sektorilla työskenteli viime kesänä 670 000 työntekijää eli 26,5 % kaikista maamme työllisistä. Itse asiassa Kreikan julkisen sektorin työntekijöiden määrä on samaa suuruusluokka kuin Ranskan ja Belgian ja vain karvan verran korkeampi kuin uusliberalismin ihmemaassa Iso-Britanniassa.

Julkisen sektorin työvoimaosuutta tarkastelemalla ei siis saada tukea niille myyteille, joita Kreikan julkisesta taloudesta levitetään. Entä olisiko julkisen sektorin korkea palkkataso, joka on syypää Kreikan velkaantumiseen?

Koska irtisanomista valtaosa kohdistuu sosiaaliturvaa ja hyvinvointipalveluja tarjoavaan julkisen alan työvoimaan, voisi olettaa, että juuri heidän palkkapottinsa on muita muhkeampi. Tilastot osoittavat kuitenkin toista: sotu-sektorilla työskentelevien julkisen alan työntekijöiden pakkataso oli jo ennen näiden säästötalkoiden aikana tehtyjä leikkauksia ja jäädytyksiä muiden EU-maiden vastaavan alapuolella. Sen sijaan yleisen järjestyksen ja sotilaallisen turvallisuuden sektorilla Kreikan palkat ovat olleet prosenttiyksikön verran EU-maiden vastaavan yläpuolella. Mutta näillä toimialoilla ei irtisanomisia ole juuri näkynyt.

Entä valtion tulot?

Mitä jos kääntäisimme katsettamme 180 astetta ja menojen sijaan tarkastelisimme Kreikan valtion tulopuolta. Jo nopea silmäys tilastoista osoittaa meille, että pari vuotta sitten (verotiedot laahaavat aina vähän ajallisesti jäljessä) Kreikan valtion tulot olivat viitisen prosenttiyksikköä alhaisemmat kuin EU:ssa keskimäärin. Kaavamaisen matemaattisesti laskien voidaan arvioida, että mikäli valtion tulojen tuotto eli käytännössä verotulot nostettaisiin Kreikassa EU:n keskimääräiselle tasolle, toimenpide suurin piirtein puolittaisi vallitsevan budjettivajeen.

Toki verotuksen kiristämiselläkin voi olla ostovoimaa ja -haluja vähentävä vaikutus, mutta oikein toteutettuna eli lisäämällä hyvätuloisten progressiota ja suurten omaisuuksia veroa, tuo vaikutus jäisi vähäiseksi ja olisi joka tapauksessa paljon vähemmän haitallinen kuin työntekijöiden palkkojen leikkaukset ja irtisanomiset.

Tilastot kertovat myös sen, että Kreikassa olisi sekä varaa että syytä muuttaa verotuksen rakennetta oikeudenmukaisemmaksi. Tällä hetkellä verotuksen painopiste Kreikassa kuin on välillisessä verotuksessa: kulutukseen kohdistuvilla epäsuorilla veroilla kerätään suhteellisesti enemmän ja suorilla tuloveroilla suhteellisesti vähemmän verotuloa kuin muissa EU-maissa. Ja säästötoimien myötä suunta vain vahvistuu: vuosi sitten maan arvonlisäverokantaa nostettiin 19 prosentista 21 prosenttiin ja heti viime vapun jälkeen uudelleen 23 prosenttiin.

Kysymyksiä…

Kun tosiasioita tarkastelemalla voidaan osoittaa, että EU:n Kreikalta vaatimat toimet budjettivajeen tasapainottamiseksi ovat heikosti perusteltavissa ja monet niistä budjettivajetta lisääviä kuin sitä supistavia, on pakko kysyä:

• Miksi EU vaatii nimenomaan juuri näitä toimia Kreikalta?
• Miksei työvoimakulujen leikkauksia kohdisteta sinne, missä kielteiset vaikutukset ovat pienempiä, kuten esimerkiksi sotilasmenoihin?
• Mihin on unohtunut budjetin tulopuolen kasvattaminen ja ennen muuta sosiaalisesti oikeudenmukaisen verotuksen käyttö verotulojen kasvattamiseksi?
• Haluaako EU nimenomaisesti nöyryyttää ja rangaista taloudellisesti tavallista, nipin napin toimeentulevaa kreikkalaista duunaria (on hän sitten julkisen tai yksityisen sektorin työntekijä tai pienyrittäjä) senkin uhalla, että tämä aiheuttaa Kreikan taloudelle, kansalle ja demokratialle vakavia ongelmia?

…ja vastauksia

Oikeaa vastausta yllä esitettyihin kysymyksiin on vaikeata löytää, vaikka tosiasiat olisivatkin tiedossa. Vastaus ei löydykään tuijottamalla Kreikan tai Euroopan taloustilannetta, vaan katse on jälleen suunnattava kokonaan toisaalle.

Aluksi on kysyttävä, kenen etu on, että hätätilanteen päällä ollessa Kreikassa leikataan työntekijöiden palkkoja, vähennetään väkeä, nostetaan eläkeikää ja suositaan epäoikeuden mukaista verorakennetta. Tilanteesta hyötyvät tietenkin Kreikan hyvin toimeentulevat, joiden ei tarvitse luopua paljon mistään (parin prosentin solidaarisuusveroa lukuun ottamatta), sekä Kreikan elinkeinoelämä, joka saa työvoimaa entistä halvemmalla ja voi näin lisätä omia voittojaan.

Mutta ei tässä vielä kaikki: Kreikan tapahtumat (ja samoja toimiahan ajetaan putkeen myös Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa) on nähtävä yleiseurooppalaisena ja tätäkin laajempana signaalina myös muiden maiden pienituloisille, työttömänä oleville tai työttömyysuhan alaisille, kohtuullista palkkaa tai oikeudenmukaista verotusta tavoitteleville. Viesti on selkeä: jos pyritte hankkimaan liikaa taloudellista hyvää ja sosiaalista hyvinvointia julkisen vallan mahdollisuuksia hyödyntämällä, on aiheutuu tästä julkisen talouden vakava epätasapaino, kestävyysvaje ja ajautuminen Kreikan (lavealle) tielle. Palaaminen takaisin kaidalle tielle merkitsee ryhtymistä Kreikan säästöpaketin sisältämiin toimenpiteisiin.

Kroisos-myytti

Myytti kroisoksena elävistä ja muuta Eurooppaa huijaavista kreikkalaisista on loppujen lopuksi vain myytti, mielikuva, jota meille halutaan syöttää, jotta ihmisten huomio kääntyisi pois pankkien tukemisesta (tätä faktaa olen varsin monipuolisesti valottanut Puntarointia-blogin aiemmissa artikkeleissa) ja jotta kansalaiset uskoisivat siihen yhteen ja ainoaan talouspoliittiseen totuuteen, jota EU-päättäjät ja media meille päivittäin syöttävät.

Pintaa raaputtamalla ja tosiasioita selvittämällä voidaan varsin nopeasti kuitenkin havaita, ettei kreikkalaisista meille luotu myytti vastaa todellisuutta. Tavallinen kreikkalainen kadunmies elää tänään pelossa ja taloudellisessa ahdingossa, mutta eipä hänen elämänsä aiemminkaan ole ollut ruusuilla tanssimista. Eipä siis ihme, että tuo kadunmies on suuttunut ja tullut kadulle kivi kourassaan.

Sitä paitsi kreikkalaisessa tarustossa elävä Kroisos ei edes ollut kreikkalainen, vaan Lyydian kuningas noin vuosina 560 eaa. – 547 eaa. Lyydia sijaitsi kutakuinkin nykyisen Turkin paikalla Kreikan (Traakian) sijaitessa Marmaran meren toisella rannalla.